tammikuu%202015%20078.jpg

Tammikuun lopulla matkasimme Pielavedelle kun oli tarkoitus viettää Salmen äidin 95-vuotisjuhlia. Oli jo varattu Pajuskylän metsästysmaja, tilattu pitopalvelu ja jopa paistilihatkin ostettu, kutsut lähetetty sukulaisille,  naapureille ja tuttaville.

Kävi kuitenkin niin, että viikkoa ennen juhlia Elsa vietiin sairaalaan sydämen vajaatoiminnan takia, Torstaina 22.1 kuitenkin ilmoitettiin kotiuttamisesta seuraavana päivänä.Lapset päättivät kuitenkin pitääpienimuotoiset juhlat vasinaisena juhlapäivänä eli 24.1.Torstai menikin Salmella sitten lämmittämiseen talo kun oli ollut kylmillään viikon päivät  ja pakkastakin oli lähes 30 astetta. Tammikuussa oli lisäksi Pohjois-Savoa vaivannut lukuisat sähkökatkokset. jotka onneksi oli saatu siihen mennessä korjatuksi.

Kun Elsaa oli nyt parin kuukauden sisällä kiidätetty kaksi kertaa ambulanssilla sairaalaan, lapset syystäkin pohtivat Elsan tulevaisuutta. Elsan oma tahto oli  jatkaa asumista yksin omassa kodissaan, Näin päätettiin toistaiseksi jatkaa.Kunnan kotiapu käy kuitenkin seuraamassa tilannetta ja asuvathan Elsan lapsista kaksi Pohjois-Savossa kohtuullisen matkan päässä. Toivotaan parasta  ja että viiden vuoden päästä saamme viettää 100-vuotisjuhlia.tammikuu%202015%20064.jpg

Pakkanen oli kuurastanut puut postikorttimaisemaksi.tammikuu%202015%20074.jpg

 

Juhlavieraita minisynttäreiltä.

 

picture563.jpgpicture564.jpg

Edesmenneen Ulla-tyttären aviomies Vesa Paananen. Kaija tyttären aviomies Jorma Ranivaara ja Tuomon vaimo Liisa Nousiainen.

 

picture567.jpgpicture569.jpg

Kaija ja Tuomo Nousiainen.                                          Tuomo, Marjon poika Leevi ja Liisa Nousiainen.

 

picture572.jpgpicture571.jpg

Marjo ja Ville Markkanen.                                      Elsa, Juha Markkanen ja Vesa Paananen.

 

 

picture576.jpgtammikuu 2015 082.JPG

Elsa ja Salme.                                                            Leevi Markkanen, Liisa Nousiainen  ja Juha Markkanen

Toivottavasri viiden vuoden kuluttua saadaan  enemmänkin kuvia juhlavieraista.

Blogin lukijat pysykää kuulolla on tulossa lisää synttärijuhlia.